maanantai 4. joulukuuta 2017

Paluu Teneriffalle 3 vuoden jälkeen

Lauantai 4.11.2017

Heräsimme yöllä jo 2 aikoihin ja aika pian siitä lähdimme ajamaan kohti Lentoparkkia ja Helsinki-Vantaan lentokenttää.
Olimme Aurinkomatkojen matkalla ja lensimme Finnairilla. Koneena oli A321-231 (sharklet) OH-LZI.


Kentällä teimme lähtöselvityksen, veimme laukut bag drop tiskille, jonka jälkeen turvatarkastuksen kautta portille. Tosin kävimme aamupalalla ennen portille menoa, sillä lentomme lähti 06.00 aamulla. Aika monet kahvilat aukesivat vasta 5.30 jolloin meillä alkoi boarding, onneksi edes yksi kahvila oli auki lähistöllä.

Pahoittelen kuvan laatua, ulkona pimeää ja puhelimella kuvattu.


Koneeseen pääsimme 5.30 ja lento lähti 6.00. Lento sujui hyvin ja aika meni nopeasti. Lentomme kesti 6 tuntia ja 25 minuuttia. Meillä oli tasasin väliajoin turbulenssia, ei onneksi kumminkaan turvavyövalot syttyneet kertaakaan, vaikka välillä heiluikin kone aikalailla.


Olimme ottaneet lennolle aamupalan, koska ruokaa ei näin aikaselle lennolle saanut. Otimme kaikki juustomunakasta, joka ei ollut mielestäni mitenkään kovin hyvää. En ottaisi toiste.


Ihailimme kuuta koneen ikkunasta, joka oli upean näköinen. 



Lentoreittimme kulki Ruotsin, Tanskan Englannin, vähän Ranskan ja Espanjan yli.



Näin myös ensimmäistä kertaa Porto Santon ja Madeiran koneesta. Madeiran kohdalla koneen  vessat tulivat täyteen eikä niitä enään saanut käyttää, onneksi lentoa oli vain 50 minuuttia jäljellä.

Madeira


Laskeutuminen oli aika heiluvaa, mutta hauskaa. Hienosti kumminkin laskeuduimme Teneriffalle.


Koneesta päästyä menimme odottamaan matkalaukkujamme, jonka jälkeen menimme oppaiden luo, jotka ohjasivat meidät oikeaan bussiin.


Bussilla hotellille ja sisäänkirjautumaan, saimme onneksi huoneet heti käyttöön ja seurueemme sai viereisen huoneen.
Laitoimme tavarat paikoilleen, vaihdoimme vähän kesäisempää vaatetta ja lähdimme ostamaan porukalla aamupala ja välipala tarvikkeita.

Näkymä hotellihuoneen parvekkeelta.

Hotellimme oli siis sama, kuin 2014 eli Parque la Paz. Teen hotellista vielä erikseen postauksen, koska en 3 vuotta sitten paljoa kirjoittanut.
Välipalan syömisen jälkeen lähdimme porukalla rannalle ja kävimme heti uimassa Atlantin valtameressä.


Uimisen jälkeen, menimme hetkeksi hotellille. Kuvailin parvekkeella auringonlaskua ja maisemia.
Söimme samassa ravintolassa, kuin 2014 eli El Rincon del Pescador. Todella hyvää ruokaa ja hyvä palvelu, suosittelen! 


Syömisen jälkeen hotellille ja nukkumaan. Pitkä mutta ihana ensimmäinen lomapäivä takana.
Teen Teneriffan matkastamme 8 postausta.

2 kommenttia:

  1. Sellaista, kun A321-231 Sharklet ei ole olemassakaan. A321, jossa on IAEn V2533-A5-moottorit ja siivenkärjissä Sharkletit ovat A321-231ER.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heti aluks, mun blogi ei ole mitenkään painottunu spottaukseen, vaan MATKUSTAMISEEN. Eikä mun blogi ole tarkoitettu että kaikki termit olisi täydellisesti oikein, eikä se myöskään haittaa minua.
      Se on kylläkin A321-231 ja perään voi laittaa (SL) tai sharklet, mutta ei extented range.

      Poista

Kommentoithan asiallisesti. Asiattomat kommentit poistetaan.